Tänään tapasin oman neuvolaterveydenhoitajani kolmatta kertaa. Huomenna kääntyy 25. raskausviikko (voiko se olla tottakaan?) ja tänään keskusteltiin pääosin käytännön asioista.
Kaikki oli neuvolassa niin hyvin kuin olla ja voi eli verenpaine oli hyvä, painoa on tullut maltilliset 6kg, kohdun koko vastasi viikkoja (sf-mittaa ei kylläkään vielä otettu, mikä oli minusta ihmeellistä, mutta menee kuulemma kasvuspurtin takia näillä viikoilla kaikilla yläkäyrällä ja otetaan siksi vasta seuraavalla kerralla) ja vauvan sydänäänet kuuluivat dopplerilla todella vahvasti. Hemoglobiini oli laskenut, mutta on edelleen niin hyvä (124), että en tarvitse lisärautaa. Tästä olin tyytyväinen, koska - TMI-varoitus! - ummetus on vaivannut viime aikoina sen verran, että en haluaisi syödä enää mitään, mikä hidastaisi aineenvaihduntaa entisestään.
Tällä kerralla sain myös ohjeen varata ajan sokerirasitukseen ja varasinkin sen äsken viikolle 26+3. En odota kovin innolla 12 tunnin paastoa ja sen päälle sokerilitkujen ryypiskelyä, mutta onhan se hyvä saada tietää omat sokeriarvot. Vähän jännittää - en haluaisi saada raskausdiabetesdiagnoosia kaiken tämän muun jännittämisen päälle, mutta jos niin kävisi, niin kyllähän siitäkin selvitään. Terveydenhoitaja ei kyllä nähnyt mitään altistavia tekijöitä raskausdiabetekselle (reilua ylipainoa, sukurasitetta, mitään muita perussairauksia tms), joten jospa kyseessä olisi vain varotoimenpide.
Lisäksi sain raskaustodistuksen Kelaa ja työnantajaa varten eli nyt pitäisi sitten virallisesti hakea äitiysavustusta, äitiyspäivärahaa ja vanhempainrahaa alkaen kesäkuun 20. päivä. Uskomattomalta se tuntuu ja erityisesti jännitän tietysti äitiyspakkauksen hakemista postista. Laitamme hakemuksen menemään tällä viikolla ja saa nähdä, että tupsahtaako sieltä vuoden 2015 vai jo tämän vuoden pakkaus. Molemmat kelpaavat meille - ovat väritykseltään ehkä enemmän poikavoittoisia ja kun kerran poikaa meille odotetaan, niin vaatteet tulevat kyllä käyttöön. Lisäksi ajattelimme ottaa syntymättömän vauvan vakuutuksen ja se pitää ottaa jo kolme kuukautta (!) ennen laskettua aikaa eli kiirettä pitää, 26.4. mennessä on vakuutus nimittäin otettava. Mitä te muut olette mieltä vauvavakuutuksesta - oletteko sellaisen ottaneet ja oletteko kokeneet hyödylliseksi?
Kaiken kaikkiaan tuntuu uskomattomalta olla tässä pisteessä. Niin monet itkut on itketty ja niin paljon on pelätty ja jännitetty, mutta tänään on ollut taas helppo hengittää. Vauva potkii menemään, aurinko paistaa ja raskaus etenee omalla painollaan.
Jotta ei ihan pelkäksi hehkutukseksi menisi tämä postaus, niin aaltoliikettä on elämä edelleen, se nähtiin taas viikonloppuna. Sain pe-la välisenä yönä kamalan paniikkikohtauksen, kun heräsin eikä vauvan liikkeitä alkanut tuntumaan millään. Kävin keittiössä juomassa mehua - ei mitään. Aikani pyöriskeltyäni herätin miehen ja pitkästä aikaa itkin hänelle, että ei tästä mitään tule. Meni tunti ja vauva alkoi mylläämään mahassa ihan kunnolla, joten turhaksi osoittautui taas se pelko. Ei niistä paniikin hetkistä taida päästä kokonaan eroon, mutta suurimman osan ajasta pystyy onneksi luottamaan, että ehkä meille ihan oikeasti on tulossa pieni poika ja melko pian.
Sain myös muistutuksen siitä, miten henkilökohtaisia nämä menetyksiin liittyvät pelon kokemukset ovat, kun ystäväni sairastui Indonesiassa dengue-kuumeeseen ja oli tulossa meille tällä viikolla reissusta palatessa miehensä ja pienen poikansa kanssa yöksi. Jouduin pyytämään heitä etsimään toisen yöpaikan, koska koin, etten tässä tilanteessa uskalla ottaa mitään riskejä liittyen raskauteen. Toki ymmärrän, ettei dengue-kuume tartu helposti ihmisestä toiseen vaan sitä levittävät hyttyset, mutta ajatus siitä, että vastaanottaisimme tropiikista palaavia sairaita ystäviä ei tuntunut sillä hetkellä (eikä vieläkään) hyvältä. Ymmärryksen sijaan sain ystävältäni osakseni pelkojeni arvostelua ja syyllistämistä siitä, että olen pelkästään vainoharhainen.
Tuli paha mieli. Ja muistin, että menetysten keskellä ihminen on sitten kuitenkin viime kädessä yksin. Kukaan muu ei voi ymmärtää kulkemaamme matkaa kuin toinen saman kokenut, jos edes hän.
Yritetään muistaa se, kun kohtaamme toisiamme äitiyden tiellä.
Kaikki oli neuvolassa niin hyvin kuin olla ja voi eli verenpaine oli hyvä, painoa on tullut maltilliset 6kg, kohdun koko vastasi viikkoja (sf-mittaa ei kylläkään vielä otettu, mikä oli minusta ihmeellistä, mutta menee kuulemma kasvuspurtin takia näillä viikoilla kaikilla yläkäyrällä ja otetaan siksi vasta seuraavalla kerralla) ja vauvan sydänäänet kuuluivat dopplerilla todella vahvasti. Hemoglobiini oli laskenut, mutta on edelleen niin hyvä (124), että en tarvitse lisärautaa. Tästä olin tyytyväinen, koska - TMI-varoitus! - ummetus on vaivannut viime aikoina sen verran, että en haluaisi syödä enää mitään, mikä hidastaisi aineenvaihduntaa entisestään.
Tällä kerralla sain myös ohjeen varata ajan sokerirasitukseen ja varasinkin sen äsken viikolle 26+3. En odota kovin innolla 12 tunnin paastoa ja sen päälle sokerilitkujen ryypiskelyä, mutta onhan se hyvä saada tietää omat sokeriarvot. Vähän jännittää - en haluaisi saada raskausdiabetesdiagnoosia kaiken tämän muun jännittämisen päälle, mutta jos niin kävisi, niin kyllähän siitäkin selvitään. Terveydenhoitaja ei kyllä nähnyt mitään altistavia tekijöitä raskausdiabetekselle (reilua ylipainoa, sukurasitetta, mitään muita perussairauksia tms), joten jospa kyseessä olisi vain varotoimenpide.
Lisäksi sain raskaustodistuksen Kelaa ja työnantajaa varten eli nyt pitäisi sitten virallisesti hakea äitiysavustusta, äitiyspäivärahaa ja vanhempainrahaa alkaen kesäkuun 20. päivä. Uskomattomalta se tuntuu ja erityisesti jännitän tietysti äitiyspakkauksen hakemista postista. Laitamme hakemuksen menemään tällä viikolla ja saa nähdä, että tupsahtaako sieltä vuoden 2015 vai jo tämän vuoden pakkaus. Molemmat kelpaavat meille - ovat väritykseltään ehkä enemmän poikavoittoisia ja kun kerran poikaa meille odotetaan, niin vaatteet tulevat kyllä käyttöön. Lisäksi ajattelimme ottaa syntymättömän vauvan vakuutuksen ja se pitää ottaa jo kolme kuukautta (!) ennen laskettua aikaa eli kiirettä pitää, 26.4. mennessä on vakuutus nimittäin otettava. Mitä te muut olette mieltä vauvavakuutuksesta - oletteko sellaisen ottaneet ja oletteko kokeneet hyödylliseksi?
Kaiken kaikkiaan tuntuu uskomattomalta olla tässä pisteessä. Niin monet itkut on itketty ja niin paljon on pelätty ja jännitetty, mutta tänään on ollut taas helppo hengittää. Vauva potkii menemään, aurinko paistaa ja raskaus etenee omalla painollaan.
Jotta ei ihan pelkäksi hehkutukseksi menisi tämä postaus, niin aaltoliikettä on elämä edelleen, se nähtiin taas viikonloppuna. Sain pe-la välisenä yönä kamalan paniikkikohtauksen, kun heräsin eikä vauvan liikkeitä alkanut tuntumaan millään. Kävin keittiössä juomassa mehua - ei mitään. Aikani pyöriskeltyäni herätin miehen ja pitkästä aikaa itkin hänelle, että ei tästä mitään tule. Meni tunti ja vauva alkoi mylläämään mahassa ihan kunnolla, joten turhaksi osoittautui taas se pelko. Ei niistä paniikin hetkistä taida päästä kokonaan eroon, mutta suurimman osan ajasta pystyy onneksi luottamaan, että ehkä meille ihan oikeasti on tulossa pieni poika ja melko pian.
Sain myös muistutuksen siitä, miten henkilökohtaisia nämä menetyksiin liittyvät pelon kokemukset ovat, kun ystäväni sairastui Indonesiassa dengue-kuumeeseen ja oli tulossa meille tällä viikolla reissusta palatessa miehensä ja pienen poikansa kanssa yöksi. Jouduin pyytämään heitä etsimään toisen yöpaikan, koska koin, etten tässä tilanteessa uskalla ottaa mitään riskejä liittyen raskauteen. Toki ymmärrän, ettei dengue-kuume tartu helposti ihmisestä toiseen vaan sitä levittävät hyttyset, mutta ajatus siitä, että vastaanottaisimme tropiikista palaavia sairaita ystäviä ei tuntunut sillä hetkellä (eikä vieläkään) hyvältä. Ymmärryksen sijaan sain ystävältäni osakseni pelkojeni arvostelua ja syyllistämistä siitä, että olen pelkästään vainoharhainen.
Tuli paha mieli. Ja muistin, että menetysten keskellä ihminen on sitten kuitenkin viime kädessä yksin. Kukaan muu ei voi ymmärtää kulkemaamme matkaa kuin toinen saman kokenut, jos edes hän.
Yritetään muistaa se, kun kohtaamme toisiamme äitiyden tiellä.
Me otettiin vauvanvakuutus. Ehkä tämä meni taas siihen taikauskon tai jonkun piikkiin, mutta ajattelin että jos ei oteta, niin aivan varmasti sitä oltaisiin tarvittu. Toivon todella, että rahat menee hukkaan ja meille vakuutus on täysin turha!
VastaaPoistaMä panikoin liikkeitten kanssa ennen pääsiäistä. 12 tuntia enkä tuntenu liikkeitä. Onneksi päästiin aamulla paniikkiultraan neuvolaan ja kaikki oli hyvin. Kuulemma edelleen vauva pääsee piiloon ja kääntyilemään niin, että liikkeitä ei tunne. Ja kuulemma vauvakin nukkuu välillä. No joo tiedän, mutta ei tartteis niin sikeästi nukkua etten saa sitä tökittyä hereille.
Mielestäni et ylireagoinut yhtään siinä, ettet halunnut ystävää kylään. Olisin tuossa tapauksessa toiminut täysin samoin. Ei noissa asioissa vaan uskalla ottaa riskiä!
Rinde
Mulla ihan sama eli tökin mahaa ja ei mitään niin paniikkihan siinä iski!! Niinhän se sanoo, että vauva nukkuu mutta sais äidin mielenrauhan vuoksi herätä jos yritetään herätellä. ;)
PoistaMe otetaan varmasti se vauvavakuutus juuri tuosta samasta syystä eli tarvetta on varmasti heti, jos ei siihen päädytä!
Siellä ollaan jo ihanan pitkällä. <3
Heippa, täällä lueskelee esikoista odottava nainen, jolla äitiysloma alkaa 18.6, eli aika samoilla viikoilla mennään. :) Kiitos blogistasi! Meillä on myös otettu vakuutus ja kelan hakemuksetkin on laitettu. Toivoisin, että uusinta äitiyspakkausta olisi jo alettu jakamaan. Mistään en ole saanyt asiaan varmistusta. Tsemppiä sinne odotukseen!
VastaaPoistaKiitos kun luet! Hieman erilainen odotusblogi on tämä, kun onnistunutta raskautta jouduttiin niin kauan odottamaan, mutta jospa rehellinen ja realistinen ote miellyttää. Tällä viikolla yritetään saada byrokratian rattaat pyörimään!
PoistaMukavaa odotusta myös sinne! :)
Toinen esikoisen odottaja täällä hei, rv 30 tänään. Uusi pakkaus on jo jaossa, ainakin mun fb-mammaryhmäläiset ovat saaneet sen.
PoistaKiva kuulla, tämän vuoden pakkausta toivottiinkin, joten voidaan laittaa paperit Kelalle menemään. :)
PoistaEnpä ole ajatellutkaan, että vakuutus pitää ottaa noin hyvissä ajoin! Sehän pitää sitten fiksata melkein heti seuraavan neuvolan jälkeen, jolloin saan minäkin sen raskaustodistuksen :)
VastaaPoistaMeillä tuntuu, että vauva on usein aamulla tosi rauhallinen, tänään viimeksi huolestuin, kun ei tuntunut mitään liikkeitä, mutta alkoihan se potkiminen sieltä viimein <3 Minullahan kyllä on hätävarana doppleri kotona, mutta enää sekään, että sydänäänet kuuluu, ei välttämättä rauhoita mieltä riittävästi...
Oletko menossa nyt vasta ekaan sokerirasitukseen? Olin itse jo melkein ehtinyt unohtaa, että minulla on tulossa toinenkin, kun eka oli normaali. En tiedä, onko eri paikkakunnilla eri käytäntö, mutta mielestäni täällä meillä joutuu todella helposti sokerirasitukseen jo rv 13-15 tienoilla, jos vaikka yhdelläkään isovanhemmalla on ollut tyypin II diabetes, vaikkei muita riskitekijöitä olisikaan. Itse ajattelin silloin joskus, että onneksi pahoinvointi on helpottanut jo, kun varasin aikaa viikon 15 tienoille. No, silloinhan olin vasta alkanut oksentelemaan :)
Joo olen menossa nyt vasta ekaan sokerirasitukseen. Odottelin, että kutsu olisi käynyt jo noilla aikaisemmilla viikoilla, mutta neuvolan terkka ei maininnut siitä mitään, joten oletettavasti tämä toinen riittää.
PoistaAamut tuntuvat olevan myös meillä hiljaista aikaa, mutta yleensä mylläys alkaa viimeistään töihin päästessä. :)
Vakuutukseen ei tartte raskaustodistusta. Ainoastaan rakenneultra tulee olla käytynä :)
VastaaPoistaJoo tän tiesinkin, meillä on vaan lykätty tätä vakuutuksen ottamista pelkojen takia... Deadline kun lähestyy, niin nyt on sitten ryhdyttävä tuumasta toimeen. :)
PoistaMä toivoisin uutta äitiyspakkausta, ja aiempien kommenttien perusteella sellaisen taitaakin jo saada :) Vakuutus otettiin myös, Lähi-Tapiolasta, kun kaikki muutkin vakuutukset on siellä. Kyllä sitten itkuisen pikkupotilaan kanssa mieluummin astelen suoraan yksityiselle kuluista välittämättä, kuin jonotan julkisen puolen päivystyksessä...
VastaaPoistaMun mielestä on kohtuutonta arvostella vainoharhaiseksi. Kyllä minäkin olisin kieltäytynyt ottamasta vastaan vieraita, kieltäytyisin ihan normaaliakin flunssaa sairastavien kyläilystä. Mutta äitiys ja kaikki siihen liittyvä on herkkä aihe, ja jakaa mielipiteitä: minä olen hyvin tarkka vältettävistä ruokajutuista, ja tiedän, että ystäväpiirissäni siitä kyllä jupistaan. Jokainen tavallaan, omaa lastahan tässä kannetaan eikä kenenkään toisen, joten eiköhän niitä valintojakin saa tehdä omista lähtökohdista :)
Juuri näin!
PoistaMä luulen, että ihmiset, jotka ei ole kokeneet vastoinkäymisiä/menetyksiä raskauksissaan ei voi ymmärtää, miten kovia iskuja ne on ja miten ne vaikuttaa myös tuleviin raskauksiin. Sellainen huoleton, pinkit lasit silmillä vietetty raskausaika ei vaan ole enää mahdollinen. Olisin toiminut täysin samoin kuin sinä vieraiden suhteen. Mutta kuten maria jo totesi, äitiys on herkkä aihe ja jakaa mielipiteitä. Meille kerran yhdet kaverit suuttui, kun kieltäydyttiin ottamasta mahatautitoipilaita kylään...
VastaaPoistaMeillä ei kummallakaan lapsella ollut vauvavakuutusta. Nuoremmalle lapselle se olisi ollut tosi hyvä, koska hän sairasti parin ekan vuoden aikana paljon. Esikoiselle ei olisi ollut tarpeen. Jos vielä vauva tulisi, ottaisin todennäköisesti vakuutuksen.
Herkkä aihe on tämä äitiys kaikkinensa.
PoistaOtamme ehdottomasti vakuutuksen, pyydettiin jo vertailun vuoksi tarjoukset eri vakuutusyhtiöistä. :)
Tulen tälleen jälkikäteen kertomaan riemu-uutisen: lisärautahan voi aiheuttaa ummetuksen sijaan myös ripulia.
VastaaPoistaOman terkkarini kanssa välillä mietittiin, edistääkö vai hidastaako lisärauta tällaisessa tapauksessa raudansaantia.
Mitä siihen sun ystäväasiaan tulee, olen sekundaarisesti ylpeä siitä, että osasit sanoa, että etsikää toinen yösija. Mä olisin ottanut ne pitkin hampain kylään ja sitten itkeskellyt loppuraskauden miehelleni, että nyt vauva varmaan kuolee. (I kid you not, oon just sellainen enkä todellakaan ylpeä siitä.) Musta on ihan todella todella ihailtavaa, että pystyy sanomaan, kun ei pysty. (Ja ystäväsi olisi ollut syytä ymmärtää se, eikä heittäytyä syyllistämään. Toivon, että mun ystävät myös kokee mut ihmiseksi, jolle voi sanoa suoraan. Ei toki välttämättä koe.)
Niin. Ennen olisin saattanutkin tehdä juuri noin eli ottaa kylään ja sitten olisi ollut yksi murhe ja huolenaihe lisää. Monessa mehussa kun on keitetty oppii jotenkin vähän itsekkäämmäksi näiltä osin, mutta ilmeisesti olin sitten liian itsekäs... Kunnon riita harmittaa, mutta riskinotto olisi harmittanut enemmän.
Poista