Siirry pääsisältöön

Paniikki

Kadotin kaikki raskausoireet eilen.

Jatkuva pahoinvointi lieveni päivän aikana olemattomiin ja illalla ensimmäistä kertaa yli viikkoon ei oksettanut. Ei yhtään. Samalla rintojen aristus loppui kuin seinään. Pahin oli tapahtunut. Nukkumaan mennessä alkoivat vatsakivut, suoraan kohdun kohdalla. Repivät, vihlovat lähes supistuksia muistuttavat kivut saivat jo epäilemään vuodon alkamista hetkenä minä hyvänsä. Nukuin levottomasti.

Tähän aamuun mennessä vuoto ei ole alkanut. No se ei paljon lohduta, vuoto ei ole aiemminkaan ollut keskenmenon merkeistä ensimmäinen. Kuvotus on edelleen poissa, rinnat lähes normaalin oloiset. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Että tällä kertaa ei ehditty edes ensimmäiseen ultraan?

Itkin illalla lohduttomasti, kuinka monta keskenmenoa yhden naisen kannettavaksi annetaan? Miksi minun kehoni ei onnistu ylläpitämään raskautta?

Meillä on varhaisultraan aika varattu keskiviikolle, yritän saada siirrettyä sen jo tiistaille. Haluaisin mennä kuulemaan huonot uutiset mahdollisimman pian. Jälleen kerran valmistaudun siihen, että otan töistä sairauslomaa, soitan pomolle jo kolmatta kertaa vajaan vuoden sisällä ja kerron, että ei - ei onnistunut tälläkään kertaa tämä vauvaprojekti. En jaksaisi kolmatta kaavintaa, jatkuvia kipuja, pelkoa keskenmenon onnistumisesta, itkua ja vielä lisää itkua.

Helvetin portteja tässä jo kolkutellaan. 
Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää. 
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi18. toukokuuta 2015 klo 11.35

    Voi ei :/ toivon niin, että kyseessä ei ole keskenmeno. Se olisi aivan liian julmaa :( voimia paljon!
    -hemmiina

    VastaaPoista
  2. Liina18. toukokuuta 2015 klo 13.30

    Pidän peukkua. Olet ajatuksissa, paljon ja usein, vaikkei silleen tunnetakaan.

    VastaaPoista
  3. Alana18. toukokuuta 2015 klo 15.53

    <3 Tällä keskenmenomatkalla löytää sukulaissieluja yllättävistä paikoista. Ultraa joudutaan odottamaan keskiviikkoon, nyt pitää vain keskittyä pitämään itsensä kasassa siihen saakka.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikosti positiivinen

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo nel...
22 kommenttia
Lue lisää

Rv 5+4: leikin loppu?

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta ...
14 kommenttia
Lue lisää

Ensimmäinen erävoitto

Pelätty, odotettu, vihattu, kaivattu ja kamalalla kammolla odotushuoneessa manattu ultra oli tänään. Kaikki oli hyvin. Ainakin vielä. Vaikka  kolmannessa raskaudessa ei päästy edes näin pitkälle, että olisi nähty elävä sikiö, kahdella aiemmalla kerralla varhaisultrassa syke on löytynyt. Siksi en uskalla vielä juhlia, mutta onhan tämä nyt kuitenkin ensimmäinen hyvä uutinen pitkään aikaan. Jännitys kasvoi huippuunsa eilisen ja tämän aamun aikana ja myöhässä ollutta lääkäriä odotellessa sanoin jo miehelle, että haluan paeta ja lähteä vain kotiin. Että ei minusta ole tähän. Manasin koko vauvaprojektin alimpaan helvettiin ja mietin, että kuka hullu lähtee tähän näin monta kertaa.  Tutkimushuoneessa tärisin ja lähes itkin pelkästään siksi, että tiesin, mitä tuleman pitää (keskenmenoista seuranneesta ultrakammosta en taida päästä koskaan eroon), mutta hyvin pian lääkäri vain totesi, että kyllä täällä syke näkyy. Purskahdin saman tien itkuun. Ettäkö näin suuri onni on meitä tä...
19 kommenttia
Lue lisää