Keskenään

What a difference a day makes. Nyt melkein hävettää. Mutta muistakaa, että kolme keskeytynyttä keskenmenoa ja jokaisessa kuin seinään loppuneet oireet yhdistettynä repivään selkäkipuun ei minun mielessäni voi tarkoittaa enää mitään muuta kuin jälleen sitä samaa. Paitsi tässä raskaudessa. Eilinen meni sumussa, ajattelin, että kun vain jaksan työpäivän loppuun, niin voin mennä kotiin itkemään. Oireettomuutta jatkui koko päivän (ja uskokaa, kävin työpaikan vessassa aina välillä puristelemassa rintoja - ei mitään). Mutta kotona kyyneliä ei tullutkaan. Tuli vähitellen hiipivä kuvotus ja jos oikein kovasti paineli, hento rintojen särky.  Sitten tuli tämä aamu. Ja kaikki oireet ovat palanneet entistä vahvempina takaisin. Siis palanneet . Näin ei ole käynyt koskaan, ei kertaakaan kolmessa aiemmassa raskaudessa. Rintoja särkee yhtä paljon kuin alkuviikosta ja kuin kirsikkana kakun päällä tänä aamuna sain kokea elämäni ensimmäisen kunnollisen aamupahoinvoinnin. Aamupalan aloitus päätt...

Näin kauan sitä onnea sitten kesti. Jokaisella kerralla hieman lyhyemmän aikaa. Eiliseen asti kaikki meni hyvin, oireita oli koko ajan enenevässä määrin ja mieli tyyni. Mieli oli yllättävän tyyni myös illalla, kun huomasin, että oireet hiipuvat iltaa kohti vähitellen kokonaan. Siinä missä rinnat olivat hetki sitten kivikovat ja todella kosketusarat, illalla jäljellä oli lättänät ja täysin kivuttomat säkit. Pieni paniikki iski jo siinä vaiheessa, soitin miehelle työmatkalle itkuisen puhelun ja menin nukkumaan. Eipä näille mitään voi. Aamulla odotin pahoinvointia, kipeitä rintoja, vilunväristyksiä. Ei mitään. Tilalla on repivä selkäsärky ja itkuinen mieli: näin tässä jälleen kerran kävi. Oireet ovat poissa, olo mitä parhain ja viime kerrasta déjà vu -tunne. Edellisellä kerralla tämä sama odotti viikolla 6+4, nyt jo viikon aiemmin. Jokaisella kerralla raskaudet jatkuvat lyhyemmän ja lyhyemmän aikaa, eiköhän aika ole jo luovuttaa. Minun kehoni ei jostain lääketieteelle tuntemattomasta ...

Tämä neljäs raskaus on heittänyt roolit meidän perheessä aivan päälaelleen. Kuten jo aiemmissa postauksissa kerroin, oma oloni on ollut yllättävän tyyni. Tuntuu, että olen käynyt läpi jo niin paljon kaikkea mahdollista keskenmenoihin liittyen, ettei mikään voi minua enää yllättää. Siksi pelko tämänkin raskauden loppumisesta on lievempi tai ainakin enemmän taka-alalla ja pystyn nauttimaan jokaisesta vuodottomasta ja oireellisesta päivästä. Mies sen sijaan on hiljaisempi kuin koskaan. Kaukana ovat ne ajat, kun kesällä 2014 ensimmäisen raskauden aikaan puhuimme plussan jälkeen päivittäin tulevasta vauvasta, erilaisista hankinnoista, nimistä, tulevaisuuden suunnitelmista lapsiperheenä. Toisen kohdalla mies oli se, joka jaksoi pitää yllä toivoa ja lohdutti minua, kun vuoto alkoi. Kolmannessa raskaudessa olimme molemmat varovaisia, mutta mies selvästi minua optimistisempi onnistumisen suhteen. Nyt raskaudesta ei puhuta enää ollenkaan . Ja tarkoitan tällä ihan oikeasti sitä, että menee ...

Viikko on mennyt seesteisissä tunnelmissa. Olen yrittänyt olla ajattelematta koko raskautta niin hyvin, kuin olen vain pystynyt ja niinä hetkinä, kun ajatukset ovat kääntyneet raskauteen #4, olen hokenut sisäistä mantraani "tällä kertaa kaikki menee hyvin". Katsotaan onko positiivisella ajattelulla mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Tein viikko sitten sunnuntaina viimeksi kolme testiä ja olin huolissani Apteekin testin viivan heikkoudesta. No, kaappiin oli jäänyt vielä yksi Apteekin Oma raskaustesti ja tein sen äsken, nyt kun kasassa on viikkoja 4+6 eli huomenna kääntyy kuudes raskausviikko. Tärisevin käsin kaivoin testin paketista (miten se onkin, että aina jännittää, kun testin tekee!?) ja eipä toista viivaa tarvinnut pitkään odotella. Pari kyyneltäkin piti vuodattaa, kun ruutuun ilmestyi välittömästi kaksi aivan yhtä vahvaa viivaa. Tuo kuva on siis otettu KOLME minuuttia testin tekemisen jälkeen ja nyt kun testi on jo kuivunut, testiviiva näyttää jopa kontrol...

Viikonlopun yllättävistä uutisista (kaikilta osin, lauantaiaamun uutisiin herääminen oli lähes yhtä järkyttävää kuin perjantain testin tulos) on vähitellen toivuttu ja totuteltu elämään taas näillä korteilla. Yllätysplussa oli tosiaan viimeiseen asti yllätys: torstai-iltana ihmettelin hetken outoa oloa ja hormonifinnikin näytti pienentyneen, joten päätin tehdä testin perjantaina ihan varmuuden vuoksi. Koska muita oireita ei oikein ollut, en uskonut plussaan hetkeäkään. Totta se taitaa kuitenkin olla. Tänään on päiviä kasassa 4+2 ja ensimmäisiä oireita on alkanut tulla. Rintoja kivistää, väsyttää, palelee, välillä kuvottaa (mutta hyvin hyvin vähän) ja portaissa hengästyttää. Otan jokaisen oireen ilolla vastaan, mutta samalla yritän olla kyttäämättä itseäni - tiedän, että jatkuvasta oireiden analysoinnista en saa muuta kuin paniikin aikaiseksi itselleni. En ole tehnyt yhtäkään testiä sunnuntain jälkeen, viivojen vertailusta ei tässä vaiheessa ole hyötyä. Varasin varhaisultran Naisten...

Tänä viikonloppuna piti juoda paljon viiniä, laseittain, jopa pulloittain koska maanantaina on synttärit ja vaikka vanheneminen juuri nyt ahdistaa, toisaalta jos syy juhlaan löytyy, se kannattaa käyttää (yksi oppimistani elämänviisauksista keskenmenomatkalla). Eipä juotu.  Piti testata useammalla tikulla vielä tänään, koska perjantain testaan-nyt-että-voin-juoda-viiniä-vaikka-oireita-ei-ole testeistä toinen näytti negaa ja toinen positiivista. Ylimmäinen on PregCheckin, se on selvä plussa, vaikka menkkojen pitäisi alkaa aikaisintaan huomenna (tänään siis todennäköisesti joko 3+5 tai 3+6). ClearBlue on siitä ihana, että testin tulosta ei tarvitse arvailla.  Sen sijaan alimpana oleva Apteekin Oma Raskaustesti on hyvin heikko positiivinen ja ahdistaa kovasti tällaista keskenmenoihin erikoistunutta naisihmistä. Ei varmaan lupaa raskauden jatkumisen kannalta hyvää, jos testi näyttää tuolta? Keskityn hengittämiseen. Täällä nimittäin ollaan. Jälleen kerran raskaana. Jo nel...

Finnistä se alkoi. Kerroin  reilu viikko sitten, että ovulaatio iski pahimpaan muuttostressiin. Mutta kyllä me oltiin aika aktiivisesti yritetty ennen sitä, ihan oikeasti ajattelin, että nyt voi tärpätä. Toinen raskauteni alkoi sillä tavalla, että olin juuri saanut ensimmäisen keskenmenon, jota surin kuin hullu ja harrastimme koko kierrossa ehkä kaksi kertaa seksiä eikä mielestäni lähimaillakaan ovulaatiota. Silti tulin raskaaksi. Määrä ei siis selvästikään korvaa laatua. Nyt se finni jököttää tuossa leuassa, katsoo minua aamulla peilistä ja ilkkuu: ala vain odottamaan niitä menkkoja, ei ole vauvaa tulossa tästä(kään) kierrosta. Olo on niin normaali , ei tietoakaan raskausoireista, ei edes niistä keksityistä. Hukkaan meni tämäkin +40 päivän kierto, voi elämä. Olen aivan uuden ajatuksen äärellä - entä jos en enää tulekaan raskaaksi?   Tiedän, saan monen vuosia raskaaksi yrittäneen vihat niskoilleni, mutta sarjana keskenmenoja suoltavan naisen ajatuskulku on erilai...

Otsikko on suora lainaus  MeNaisissa lokakuun lopussa julkaissusta artikkelista, jossa keskenmenon läpikäyneet naiset kertovat kokemuksistaan.   Tällä viikolla olen kiinnittänyt jotenkin erityisen paljon huomiota julkisuudessa esiintyneisiin keskenmenotarinoihin. Kaikki alkoi tuosta sattumalta MeNaisissa lukemastani keskenmenostoorista ja samassa yhteydessä mainittiin, että ihan hiljattain  Mehiläinen on avannut Felicitaksen yhteyteen yksityisen keskenmenoneuvolan. Vaikka itse sainkin kahden jälkimmäisen keskenmenon jälkeen aivan äärimmäisen hyvää psyykkistä hoitoa julkisella puolella (kiitos ihanan neuvolapsykologini!), tiedän olevani poikkeus, joka vahvistaa säännön. Keskenmenojen fyysinen hoito on rutiinia keskus- ja yliopistollisissa sairaaloissa ja psyykkisen hoitoon ei yleensä riitä resursseja. On siis mahtavaa, että tällainen keskenmenojen kokonaisvaltaiseen jälkihoitoon keskittyvä yksikkö löytyy nyt myös Suomesta! Viimeisin uutinen tuli eiliseltä, kun h...

Niinhän siinä sitten kävi, että (todennäköinen) ovulaatio osui pahimmille muuttopäiville. Ja kontrollifriikki ja sekopäinen lapseton nainen halusi pitää kiinni molemmista projekteista miehen jaksamisen kustannuksella. Eihän se voinut päättyä muuhun kuin massiiviseen riitaan - ensimmäiseen kunnolliseen sellaiseen koko lapsettomuustaipaleella. Kahden kokonaisen elämän pakkaaminen muuttolaatikoihin viikossa, yksi "kevyt" muuttopäivä ja tavaroiden järjesteleminen uuden kodin kaaoksessa kulminoitui siihen, että oli pakko harrastaa seksiä, koska harvoin meillä vieraileva ovulaatio oli päättänyt juuri tulla kylään. Tai olisi ollut pakko, mutta koko homma meni riitelyksi (lapsettomuudesta ja pakollisesta seksistä en jaksa tässä edes jauhaa, mutta kaikki tietävät sen hetken, kun vauvankaipuu muuttuu todelliseksi yritykseksi - siitä on spontaanius kaukana) ja vielä sinä ensimmäisenä iltana, kun oltiin päätetty korkata uusi OMA sauna yhdessä. Siellä minä nyyhkin sitten yksinäni sit...